SIVUKARTTA
 
 
 
  Valitse tyyli
  Keltainen vanha puutalo
  Ruskea 50-luvun talo
  Punainen tiilitalo, 60–70-luku
  Valkoinen tiilitalo, 80-luku
  Sininen uusvanha talo, 90-luku
  Vihreä uusi puutalo

 

 
ETUSIVULLE
 
 
 
Sininen uusvanha talo, 90-luku
Uusvanha yhdistyy
romantiikkaan
Runsas tyyli,
pyöreä muoto
Kivillä ja katteilla
yksityiskohtia
Luo puutarhaan
huoneita
Valitse kasveihin
väriteema
10 vinkkiä
cottage-puutarhaan
 

Uusvanha yhdistyy romantiikkaan
Perinteestä ammentava puutalotyyli kaipaa parikseen kukkaisaa runsautta. Tällä pihalla kasvikeräilijä pääsee toteuttamaan unelmiaan!

Uusvanha puutalon puutarha

Puutarhan suunnittelu perustuu pyöreisiin muotoihin.

Pihan polut ja kulkuväylät ovat kaartuvia tai kevyesti mutkittelevia.
Nurmikon määrä on suhteessa tontin kokoon.
Terassi on tilava, puinen tai kiveystä.
Oleskelualueella voi olla suojaisa pergola tai huvimajakatos, mahdollisesti myös kesäkeittiö.
Tontin rajalle on istupikkupuita ja vapaasti kasvava monilajinen aidanne.
Pihalla on paljon kesäkukkia ja yrttejä myös isoissa ruukuissa.
Perennapenkki on runsaskukkainen ja monilajinen. Sen tavoitteena on jatkuva kukinta kesän alusta loppuun.
Istutusten lomassa kasvaa kukkivia pensaita, puita ja pieniä havupensaita tuomassa puutarhaan kerroksellisuutta.
Hyötykasveina puutarhassa on kauniin muotoisia omenapuita ja marjapensaita.
Istutusalueiden multapinta peitetään kasvien väriä korostavilla katteilla.
Istutusten somisteena käytetään erikokoisia pyöreämuotoisia kiviä.


Tarjous: PIHASUUNNITTELUN OPAS Kotipuutarhan tilaajalahjana!